Puikonheiluttajat

Kaikkea hikihölkästä pitsinnypläykseen.
Alueen säännöt
Konkarin vinkit ja uusimmat harrastusvillitykset voit jakaa tässä osiossa. Aihealueen ulkopuolinen keskustelu on kiellettyä. Aihealueen ulkopuoliset viestit poistetaan tai siirretään niille kuuluvaan paikkaan.

OHJEET

Tarkista ennen uuden ketjun aloittamista, onko aiheesta jo olemassa ketju tai kuuluuko aihe johonkin muuhun ketjuun.
Otsikoi viestisi mahdollisimman tarkasti ja selkeästi. Moderaattorit voivat tarkentaa otsikointia tarvittaessa.
Pysy viestiketjun aloittajan määrittelemässä aiheessa.

Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja Rillamarilla » 23 Elo 2011, 14:57

Kudotko, neulotko, virkkaatko? Mitä työn alla?

Mä kaivoin juuri puikot muuttolaatikosta (siellä odottaa myös keväällä isoveikalle aloittamani huppari) kun totesin että pikkusiskolla ei ole yksiäkään villasukkia ja pianhan niitä taas tarvitsee. Pääsin eilen illalla jonnekin kärkikavennusten tienoille, tai siis pitää koittaa että voiko jo alkaa kavennella. Varmaankin teen parin sille sukalle sitten tänä iltana. Kaipa mä sitten seuraavaksi jatkan sitä isoveikan hupparia. Ja sit ajattelin tehdä pikkusiskolle talveksi villapuvun. Pienille tulee niin ihanan nopeasti valmista, isoveikka on jo yli 150 cm pitkä niin onhan tuossa hupparissa jonkin verran kutomista :grin:
isoveikka 10/01, pikkuveikka 04/05 ja pikkusisko 06/10
Rillamarilla
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 1367
Liittynyt: 14 Elo 2011, 22:10

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja leppis » 26 Elo 2011, 10:39

Kudon sukkia ja pipoja ( olen löytänyt aivan ihanan mallin tyttöjen rinsessa hatulle ja niitä on tullut tehtyä paljon lahjoiksi ja omiltakin löytyy useammat kappaleet :mrgreen: ) Vastikään tein kiikkustuoliin pehmusteen.
tyttö 05/05 (pas)
tyttö 06/07 (pas)

poika 06/09
lisäksi toimimme sijaisperheenä yhdelle lapselle
Avatar
leppis
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 85
Liittynyt: 15 Elo 2011, 13:18

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja Pupuliini » 31 Elo 2011, 10:08

Neulon ja silloin tällöin virkkaan. Tällä hetkellä puikoilla tytölle säärystimet.
Poika -01 ja Tyttö -03
Pupuliini
 
Viestit: 16
Liittynyt: 26 Elo 2011, 12:02

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja sandra » 05 Syys 2011, 08:09

Aloitin kutomisen keväällä, mutta onnistuin vasta nyt oikeasti .Puikoilla on tuloillaan tällähetkellä siis ensimmäiset villasukat. Joo olenhan minä koulussa noita joskus tehnyt, jopa villapaidan, mutta taisi tuo äiti auttaa aika paljon siinä hommassa. Mutta josko nyt osaisin sitten ihan itse. :puna:
sandra
 
Viestit: 21
Liittynyt: 25 Elo 2011, 22:53

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja sade » 09 Syys 2011, 12:21

Täällä neulotaan :wave:
Monta työtä aina yhtäaikaisesti puikoilla kesken. Neulon sitten fiiliksen mukaan. Just valmistui villasukt 2v tytölle. Ja puikoilla kesken mm neuleliivi, neuletakki, neulepaita, villasukat, torkkupeitto.. :hymy:
sade
 
Viestit: 22
Liittynyt: 08 Syys 2011, 08:03

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja Rillamarilla » 09 Syys 2011, 13:14

Mulla on nyt työn alla sen isoveikan villapaidan lisäksi pikkusiskolle villahaalari. Teen 7 veljestä Polkka -langasta sitä, tykkään hurjasti tuosta langasta :hymy: Jossain navan kohdalla oon menossa että vielä on melkoisesti kudottavaa. Pitäis uusi pyöröpuikko käydä ostamassa kun tuosta on se lanka vai miksi sitä sanotaan ihan karmeassa kunnossa.
isoveikka 10/01, pikkuveikka 04/05 ja pikkusisko 06/10
Rillamarilla
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 1367
Liittynyt: 14 Elo 2011, 22:10

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja sade » 19 Syys 2011, 15:08

Novitalla on kyllä paljon uusia ihania lankoja ja värejä. Koitan pysyä poissa lankahyllyilyä että en vielä ostelisi mitään kun niin paljon kesken ja lankaakin löytyy.. B)
tykkään muuten tosi paljon kämmekkäistä. Käytän niitä heti ilmojen viiletessä näin syksyisin ja sitten taas kevällä kun vielä hieman viileää. Lämmittävät kivasti ja silti sormet "vapaina" käytössä. lasten kanssakin kätevää. :jep: Oon tehnyt niitä kaikenlaisia. Viime syksynä innostuin tekee monet pitsiset (yhdet itselle ja monet pukinkonttiin) Nyt oon tehnyt tosi monet yksinkertaisella ohjeella: n 40s. Neulotaan ainaoikeaa kunnes ylettää käden ympäri, päätellään. Sitten ommellaan yhteen niin että jätetään peukulle reikä. :jep:
tällä hetkellä neulon villasukkia miehelle. Ihan vaan harmaata 7veikkaa.
sade
 
Viestit: 22
Liittynyt: 08 Syys 2011, 08:03

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja Minzu » 23 Syys 2011, 21:39

Yksi himoneuloja ilmoittautuu :wave:

Mulla on kanssa useimmiten muutama eri työ kesken - talven aikana tulee yleensä neulottua sekä itselle että lahjaksi sukkia, pipoja, huiveja ja muita asusteita - mukavia neulottavia kun valmistuvat nopeasti :whistle: Lisäksi yleensä ainakin yksi isompi projekti on meneillään - tällä hetkellä puikoilla on palmikkovillatakki, yksi pienempi/nopeammin valmistuva villatakki/hihatin, siskonpojalle (1 v) pusero ja lisäksi isoäidinneliöitä olen virkkaillut jämälangoista aina välillä välipalaksi - jahka niitä joskus kertyy riittävästi, niin sitten kokoilen niistä peiton :hymy: Tykkään sekä neuloa että virkata ja yleensä varsinkin näin syksyllä innostus aina iskee kahta pahemmin. Kesällä tulee enempi sitten myös surruteltua ompelukoneella.
Piparkakkutalon tarinoita

Lapsettomuutta since 2006..2xkm. Uudelleen tutkimuksiin 04/12, IVF 8/12-, PAS 10/12(+ --> tm)
Avatar
Minzu
 
Viestit: 257
Liittynyt: 21 Syys 2011, 19:23

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja Louhos » 24 Syys 2011, 16:10

Ihania puikonheiluttajia täällä. Mä olen aivan noviisi, mutta innokas saamaan valmista. Mun hermoilla ei tehdä mitään pitkäkestoista, viikkojen saati kuukausien projekteja. Mun pitää saada nopeasti aikaan. Ehkä siksi oon tehnyt nyt pari kaulaliinaa lapsille. Mutta tulee niissäkin onnistumisen elämys: "jee mä onnistuin". (Ja ehkä nykyelämäntilanteessa: "jee, ehdin ja sain jotain tehtyä loppuun saakka." )
Uusperheen äiti. Biologiset lapset 3/04, 2/06, 8/10 sekä 3/12
Avatar
Louhos
Admin
Admin
 
Viestit: 2482
Liittynyt: 14 Elo 2011, 20:34

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja Pupuliini » 27 Syys 2011, 23:20

Neuleinnostus kiihtyy taas talvea kohti. Tytön säärystimet valmiit. Nyt työn alla lasten serkulle villasukat ja lapaset 2v lahjaksi.

Ihanaa on huomata, että tyttö on perinyt äitinsä käsityö innostuksen. On neulonut nukelle kaulaliinan, itselleen rannekkeen ja nyt viimeisimpänä patalapun, joka huovutettiin koneessa. Viikonlopun projektina olisi opettaa myös poika neulomaan, hän sitä itse pyysi.
Poika -01 ja Tyttö -03
Pupuliini
 
Viestit: 16
Liittynyt: 26 Elo 2011, 12:02

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja Tallulah K. » 30 Syys 2011, 02:23

Joskus harvemmin, ja jotain ihan pientä/yksinkertaista yleensä. Keinutuolinmatto on suuritöisin minkä oon neulonut ja sitäkin vaan "hienosti" edestakas neulomalla, en osaa mitään hienoja kuvioita tms. (enkä edes sukkia, todella) mutta jotain syntyy myös näin. Ja ainahan voisi opetella uutta, mutta pelkään ettei energia oikein riitä kaikkeen mitä haluaisi...
When life becomes a play and I don't know the role I'm cast
It's all wrong, but I cannot escape before the
Curtain call

Rakkaimmat -97 ja -04
Avatar
Tallulah K.
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 177
Liittynyt: 14 Elo 2011, 19:49
Paikkakunta: in my lighthouse

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja sade » 03 Loka 2011, 11:45

nyt miehen sukat valmistuneet, pienemmälle tehty myssy ja viikonloppuna puikoille hyppäsi työ joka päätyy pukinkonttiin: tunika isoveli-langasta äidilleni. Tein sellaisen mustana äitille viime jouluksi ja tykkäsi siitä niin että nyt toivoi samanlaista eri värissä :grin: paksusta langasta on kyllä kiva tehdä (6mm puikot) kun työ edistyy kivan nopeasti. :wink:
sade
 
Viestit: 22
Liittynyt: 08 Syys 2011, 08:03

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja Rillamarilla » 18 Loka 2011, 13:55

Onko täällä Novitan tilaajia? Tosi hyvä mielestäni se sukkalehti mikä tuli, oon aina ihan pulassa että miten monta silmukkaa kantapäähän tulee jos on puikoilla sen ja sen verran silmukoita niin oli tosi kiva kun siinä oli taulukko. Muutenkin huomasin itseni varsin noviisiksi kun en mä ollut tiennyt että kantapään voi tehdä niin monella eri tavalla :grin: Pitääpä kokeilla uusia tyylejä.
isoveikka 10/01, pikkuveikka 04/05 ja pikkusisko 06/10
Rillamarilla
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 1367
Liittynyt: 14 Elo 2011, 22:10

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja Louhos » 02 Marras 2011, 10:14

Oma innostukseni on kantanut nyt harvinaisen pitkään. Tuloksena kolme kaulaliinaa, seitsemän hattua ja nyt tulossa vauvalle peitto. Niskat meinaa jumittaa. Onko muilla vastaavaa ongelmaa vai onko se vaan kokemattomien ongelma?
Uusperheen äiti. Biologiset lapset 3/04, 2/06, 8/10 sekä 3/12
Avatar
Louhos
Admin
Admin
 
Viestit: 2482
Liittynyt: 14 Elo 2011, 20:34

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja uuniperuna » 06 Marras 2011, 03:31

neulon niin paljon kuin vain jaksan :) ihanaa! :heart:
uuniperuna
 
Viestit: 16
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:57

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja krumeluu » 07 Marras 2011, 14:52

Neulon ja virkkaan, ompelen ompelukoneella ja surauttelen saumurilla - mitä mieleen tulee ja mihin aika riittää. Nyt syksyn projektina on ollut kasa villasukkia, joihin pohjiin kirjoin lasten nimet - eivätpä päiväkodissa niin helpolla mene sekaisin muitten sukkien kanssa! Virkkaustyönä esikoiselle torkkupeitto, jossa on jo reilut 30 palaa virkattu, vielä toinen mokoma jäljellä projektia... Niin ja isälleni neuloin pipon isänpäivä/syntymäpäivälahjaksi!
Isi -73, Äiti -74, muksut 10/07 ja 2* 10/09
kolme karvaquattroa -96, -01 ja -09
kaksi enkeliä aina sydämissämme 12/02 ja 09/04
krumeluu
 
Viestit: 60
Liittynyt: 10 Loka 2011, 17:19

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja Tallulah K. » 14 Helmi 2012, 18:16

Ihaa kirjoitti:Joskus harvemmin, ja jotain ihan pientä/yksinkertaista yleensä. Keinutuolinmatto on suuritöisin minkä oon neulonut ja sitäkin vaan "hienosti" edestakas neulomalla, en osaa mitään hienoja kuvioita tms. (enkä edes sukkia, todella) mutta jotain syntyy myös näin. Ja ainahan voisi opetella uutta, mutta pelkään ettei energia oikein riitä kaikkeen mitä haluaisi...

Sukista puheen ollen... blogissa niitä...
When life becomes a play and I don't know the role I'm cast
It's all wrong, but I cannot escape before the
Curtain call

Rakkaimmat -97 ja -04
Avatar
Tallulah K.
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 177
Liittynyt: 14 Elo 2011, 19:49
Paikkakunta: in my lighthouse

Re: Puikonheiluttajat

ViestiKirjoittaja emtu » 20 Touko 2012, 21:58

Kesää kohti käsityöinto laantuu, mutta syksyisin sitten taas uudella innolla.
Nyt teen pojalle vaunuihin peittoa isoäidinneliöistä. Vähän kevyempi kuin makuupussi, mutta lämmittää kuitenkin.
Poika 9.12.2011
Vauvahaaveita, yritys alkaa keväällä 2013

Kuva
emtu
 
Viestit: 13
Liittynyt: 20 Touko 2012, 21:34

Seuraava

Paluu Harrastukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron