helmikorut

Kaikkea hikihölkästä pitsinnypläykseen.
Alueen säännöt
Konkarin vinkit ja uusimmat harrastusvillitykset voit jakaa tässä osiossa. Aihealueen ulkopuolinen keskustelu on kiellettyä. Aihealueen ulkopuoliset viestit poistetaan tai siirretään niille kuuluvaan paikkaan.

OHJEET

Tarkista ennen uuden ketjun aloittamista, onko aiheesta jo olemassa ketju tai kuuluuko aihe johonkin muuhun ketjuun.
Otsikoi viestisi mahdollisimman tarkasti ja selkeästi. Moderaattorit voivat tarkentaa otsikointia tarvittaessa.
Pysy viestiketjun aloittajan määrittelemässä aiheessa.

helmikorut

ViestiKirjoittaja sade » 20 Syys 2011, 07:19

Onko täällä muita jotka tykkäävät itse tehdä koruja? :wave: mä hurahdin korujen tekemiseen n 5v sitten. Koruja on tullut tehtyä paljon itselle sekä lahjaksi. Nyt en ole tehnyt vähään aikaan koruja (alkaa itsellä olla jo niin paljon ja kaikki läheisetkin niitä saaneet B) ), mutta välillä aina käyn hypistelemässä helmilaatikkojani ja välillä mielessäni suunnittelen että sitten kun on aikaa tarttua helmijuttuihin tosissaan niin mitä tekisin. Toki sekin vaikuttaa korujen tekemisen vähenemiseen että kun aloitin harrastuksen tuolloin 5v sitten niin lapsia oli 2 nyt niitä on 4. :grin: :lälläl: :heart:
sade
 
Viestit: 22
Liittynyt: 08 Syys 2011, 08:03

Re: helmikorut

ViestiKirjoittaja Cherry » 21 Syys 2011, 09:20

:wave: Jep, mä tykkään edelleen tehdä koruja. Tarvikkeita kyllä tulee haalittua enemmän kuin syntyy valmiita koruja. :grin: Mieheltä tuli just huomautus, että vois vähän rajoittaa helmien määrää meidän talossa. Kuopuksen syntymän jälkeen mitään en ole saanut valmiiksi.
Esikoinen 8/2004, Kuopus 4/2011
Cherry
 
Viestit: 17
Liittynyt: 20 Syys 2011, 22:11

Re: helmikorut

ViestiKirjoittaja Tallulah K. » 22 Syys 2011, 00:11

:wave:

Voi mä olin jo monta vuotta haaveillut että voisin tehdä joskus itse koruja... mahdollisuuksia (=rahaa) harrastamiseen ei ylipäätään vaan mitenkään ollut aikaisempina vuosina. Mutta jostain se sitten lähti muutama vuosi sitten...
When life becomes a play and I don't know the role I'm cast
It's all wrong, but I cannot escape before the
Curtain call

Rakkaimmat -97 ja -04
Avatar
Tallulah K.
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 177
Liittynyt: 14 Elo 2011, 19:49
Paikkakunta: in my lighthouse

Re: helmikorut

ViestiKirjoittaja Louhos » 24 Syys 2011, 16:12

Uskon, että tykkäisin tehdä, mutta tällä hetkellä aika ei riitä niin, että voisn tehdä niitä tarpeeksi, että olis mitään järkeä hankkia paljon tarvikkeita. Jotain olen tehnyt sellaisista valmistarvikepussukoista.
Uusperheen äiti. Biologiset lapset 3/04, 2/06, 8/10 sekä 3/12
Avatar
Louhos
Admin
Admin
 
Viestit: 2482
Liittynyt: 14 Elo 2011, 20:34

Re: helmikorut

ViestiKirjoittaja Haney » 29 Syys 2011, 18:18

Minä olen aloittanut helmeilyn helmikuussa 2009. Opiskelin itse netistä löytämien selitysten ja kuvien avulla. Tilasin ja tilaan helmiä netistä, samaten tarvikkeet tilasin silloin netin kautta.

Olen myös tutustuttanut monta kaveria + äitini koruilun maailmaan ja yksi ystävä innostui niin kovasti, että osti omat tarvikkeet. Muuten kaverit ovat olleet minun luonani, minun kanssani tekemässä ja maksaneet sitten materiaaleista mitä ovat käyttäneet.

Mulla on sellaisia kausia, että innostun tekemään koruja, mutta välillä saattaa olla puoli vuotta etten tee mitään. Nyt on taas innostus päällä, tein työkaverille työavaimiin koruavainnauhan ja pari rannekorua sekä korvikset. Lisää ideoita olisi, mutta työn ja kahden lapsen kanssa oma vapaa-aika on hieman kortilla :hymy:

Olen nykyään päiväkodilla töissä pitkän kotonaolon jälkeen ja ajattelin, että jos veisin sellaisia koruja sinne, mitä en itse halua omistaa eikä ole tullut annettua ystäville lahjaksi, niin niistä voisi saada hieman lisää rahaa uusien helmien ostamiseen :lol:
Oletteko te myyneet itse tekemiänne koruja? Minkä verran laitatte niihin "tekopalkkaa" kun teette vain harrastuksena, ettekä ammatiksi?
poika 11/04 ja tyttö 07/07
Haney
 
Viestit: 27
Liittynyt: 28 Syys 2011, 10:42

Re: helmikorut

ViestiKirjoittaja Tallulah K. » 30 Syys 2011, 02:18

Mä olen vain kahdesti myynyt tekemäni korun... ainakaan enempää ei muistu mieleen. Mä en periaatteesta tee myyntiin, koska tää on mun vapaa-ajan harrastus (no onko mulla jotain muuta aikaa kuin sitä, onkin sitten kokonaan toinen juttu...) ja toisaalta, mulla ei riitä inspiraatio eli kun pitäis sitten tehdä niitä jatkuvasti, en mä pysty tekemään ilman ideaa yhtään mitään mä en todellakaan ole mikään ehtymätön ideasampo. Siksi mä en voi luottaa siihen, että se myynti kattais yhtään mitään. Ja koskaan ei voi tietää jos yhtäkkiä tuleekin tosi huono ajanjakso ja oon kenties jopa sairaalassa... toivotaan ettei, mutta sitähän ei VOI koskaan tietää. Sitäpaitsi mun taidot on vielä aloittelijan taitoja, vasta alkanut opetella uusia tekniikoita ym. että voisin ehkä joku päivä kehittyä todella hyväksi korujentekijäksi. SITTEN voisi harkita, mutta vain harkita, vaikkapa sitä myymistä kenties ihan elääkseen, mutta se vaatii tosiaan aika toisenlaiset taidot mitä mulla. Ja kun sen inspiraation pitäis olla jatkuvaa, että voisi edes harkita elävänsä sillä...

Mun blogissa on tekemiäni koruja, mutta myös muitakin kuvia; http://ihaa519.blogspot.com/
When life becomes a play and I don't know the role I'm cast
It's all wrong, but I cannot escape before the
Curtain call

Rakkaimmat -97 ja -04
Avatar
Tallulah K.
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 177
Liittynyt: 14 Elo 2011, 19:49
Paikkakunta: in my lighthouse

Re: helmikorut

ViestiKirjoittaja Haney » 30 Syys 2011, 15:36

Ihaa: vai muka aloittelija! Ihania koruja, tykkäsin kovasti!

Mä en kyllä ole kauheasti kehittynyt tässä vuosien saatossa, huomaan tekeväni ihan samanlaisia kuin alussakin... :grin:
Olis tosi mielenkiintoista päästä jonnekin työväenopiston korujen teko -kurssille, oppis uusia asioita ja tutustuis samanhenkisiin ihmisiin...

Tässä muuten minun blogini osoite, jossa korujen lisäksi myös muita käsitöitä sekä lasten askarteluja:
http://pienettaiteilijat.blogspot.com/
poika 11/04 ja tyttö 07/07
Haney
 
Viestit: 27
Liittynyt: 28 Syys 2011, 10:42

Re: helmikorut

ViestiKirjoittaja Tallulah K. » 01 Loka 2011, 17:59

Aloittelija aloittelija :lol: Siis kyllähän mun taitojen pitäisi vielä karttua aika paljon että voisi jotain myyntiä edes harkita, mutta mä en kyllä ole ollenkaan varma pyrinkö edes siihen että saisin niitä myyntiin. Mutta joskus kai on pakko, jos uhkaa koko asunto täyttyä koruista... :P Toistaiseksi ei ole edes kiinnostusta "laajentaa tuotantoa", kun on rajalliset nämä voimavarat muutenkin.

Tuo blogi täytyykin laittaa suosikeihin ja tutustua oikein kunnolla ajan kanssa.
When life becomes a play and I don't know the role I'm cast
It's all wrong, but I cannot escape before the
Curtain call

Rakkaimmat -97 ja -04
Avatar
Tallulah K.
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 177
Liittynyt: 14 Elo 2011, 19:49
Paikkakunta: in my lighthouse

Re: helmikorut

ViestiKirjoittaja Tallulah K. » 22 Loka 2011, 17:34

When life becomes a play and I don't know the role I'm cast
It's all wrong, but I cannot escape before the
Curtain call

Rakkaimmat -97 ja -04
Avatar
Tallulah K.
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 177
Liittynyt: 14 Elo 2011, 19:49
Paikkakunta: in my lighthouse

Re: helmikorut

ViestiKirjoittaja Tallulah K. » 14 Marras 2011, 22:44

Siellä on taas joitakin uusia, pari postausta lisää...

http://ihaa519.blogspot.com/
When life becomes a play and I don't know the role I'm cast
It's all wrong, but I cannot escape before the
Curtain call

Rakkaimmat -97 ja -04
Avatar
Tallulah K.
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 177
Liittynyt: 14 Elo 2011, 19:49
Paikkakunta: in my lighthouse

Re: helmikorut

ViestiKirjoittaja Tallulah K. » 27 Elo 2012, 19:38

Siellä on jotain itsetehtyjä fimojuttuja blogissa, siis helmiä ja riipuksia sekä uunituore postaus muutamasta valmiista korusta. Fimojuttua siis kolmen postauksen verran.
When life becomes a play and I don't know the role I'm cast
It's all wrong, but I cannot escape before the
Curtain call

Rakkaimmat -97 ja -04
Avatar
Tallulah K.
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 177
Liittynyt: 14 Elo 2011, 19:49
Paikkakunta: in my lighthouse

Re: helmikorut

ViestiKirjoittaja Tallulah K. » 13 Marras 2012, 19:23

When life becomes a play and I don't know the role I'm cast
It's all wrong, but I cannot escape before the
Curtain call

Rakkaimmat -97 ja -04
Avatar
Tallulah K.
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 177
Liittynyt: 14 Elo 2011, 19:49
Paikkakunta: in my lighthouse


Paluu Harrastukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron