Meillä molemmat pojat saivat kännykät jo 5 vuotiaana, kun lähtivät mummin ja papan kanssa ulkomaille reissuun niin hommattiin sitten liittymä ettei tule mummille ja papalle laskua, vanhoja puhelimia molemmat joutuivat aluksi käyttämään. Eipä niitä puhelimia sitten noiden reissujen (molemmat pääsivät siis erikseen ollessaan 5 v reissuun mummin ja papan kanssa) jälkeen pitkään aikaan juurikaan käytettykään. Isoveikka yhden puhelimen hävitti ja kun sitä ei kuukauteen mistään löytynyt niin suljin sim-kortin, löytyi sitten monen kuukauden kuluttue lumien sulettua meidän pihalta
Varsinaisesti isoveikka otti kännykän käyttöön joskus tokaluokalla ja viime jouluna (oli kolmosella silloin) sai ensimmäisen uuden puhelimen joululahjaksi...ja nyt heti toisen kun ensimmäinen olikin jo ihan huono

Pikkuveikka lähinnä soittelee soittoääniään tai leikkii puhelimessa olevalla taskulampulla

eli ihan turha se hänellä vielä on. No ensi vuonna menee kouluun niin sitten ehkä jonkin verran sitä alkaa tarvitsemaan.
Pikkusiskolla on laivalta ostettu Hello Kitty "kännykkä", sellainen lelu, millä soittelee koko ajan

sanoo "haloo" pää kenossa puhelin korvalla
