raskaudenaikaiset pelot

[Louhos]

Oletteko pelänneet raskauden aikana jotain odotukseen liittyen? Onko peloille ollut syynsä vai ihan puhtaasti vain mielikuvitus ja tunne, kun itse ei voi hallita tilannetta? Kävittekö pelkopolilla tai saitteko apua pelkoihinne muuten? Auttoiko?

[hellikki]

Mua pelotti ja huoletti kaikki. Mut pelot juonti pohjansa lapsettomuushoitoihin ja niissä läpi käytyihin pettymyksiin. Sitä ei vaan uskaltanut uskoa siihen, että vois olla raskaana. Ja näin jälkeempäin ajateltuna taisin peleätä enempi sitä että tulis taas pettymys kuin sitä, että jotakin olis oikeesti vialla. Mut siis pelkäsin keskenmanoa tai toisen vauvan kohtukuolemaa yms. Ja alussa sitä, että en olekaan oikeesti raskaana vaan on joku tuulimuna tms. Mä en saanut varsinaisesti apua pelkoihin, muuta ku mitä muiden lapsettomien kokemuksista luin ja tuntemukset oli kovin tuttuja eli osasin jotenkin hyväksyä että se vaan kuuluu tähän taipaleeseen. Veihän se kyllä aika lailla iloa raskaudesta. No tietty loppupuolella tuli pelko miten aikaisin vauvat syntyy, mutta ei se ollut kovin vahva pelko. Huoli pikemminkin ja kun olin jo sen verta hyvillä viikoilla ni luotin sitten siihen, että kaikki menis hyvin. Mulla pelkoihin auttoi vain aika ja se kun vauvat alkoi liikkumaan kunnolla niin tiesi, että kaikki on kunnossa.

[Carita]

Mulla oli selkeästi pahemmat pelot nyt toisella kertaa kuin esikoisen kohdalla. Näin myös tosi paljon painajaisia liittyen lapsen menetykseen. Päättelin, että tämä johtui siitä, että ennen esikoista ei vielä ollut kokemusta siitä kuin lastaan voi rakastaa ja ei osannut pelätä ihan kaikkea, mutta nyt sitten tieto tulevasta rakkauden määrästä kasvatti pelkoja...

[maatiainen]

mulla tuntuu kans pelot pahentuneen joka raskauden myötä..
ekan kohdalla se pelko oli vielä erityistä koska oli ihan tietämätön kaikesta.tokan kanssa pelkäsin koska ymmärsin jo jotain ja käsissäni oli jo yksi ihanuus .kolmannen kohdalla pelkäsin eniten kai sitä kehitysvammaa..ja loppuun asti sitä saako pieni edes syntyä.

[leppäkerttu]

Muiden tapaan pelkään sitä menetystä varsinkin kun tätä on nyt yritetty ja odotettu ja epäonnistuneiden hoitojen jälkeen tulin ns. luomusti raskaaksi. Ja pelkoon liittyy vielä se ettei menetyksen syytä löydettäisi tai ainakin nämä ruotsalaiset taas vaan esittäivät sen tutun argumentin "men så är det". Pelkään myös sitä että sitten pudotan vauvan näistä reumaisista käsistäni ja kaikki tapahtuisi kuin hidastetussa kuvassa mutten voisi tehdä mitään lapsen pelastamiseksi.

[Louhos]

Mulla pahin pelko liittyy napanuoraan ja kuristumiseen. Kun tiedän tapauksia, joissa kaikki ei ole mennyt synnytyksessä tai loppuraskaudessa hyvin ja kun omista lapsista kaksi on syntynyt napanuora tiukasti kaulan ympärillä (enkä ole saanut ponnistaa niitä pihalle ennen kuin napanuora leikattu jne), niin pelkään, että nyt käy samoin sillä erotuksella, että lapsi kuolee, vammautuu tms.

Olen puhunut asiasta neuvolassa ja luultavasti menen käymään sairaalassa ns. kummikätilön luona juttelemassa aiheesta. Silti en toivo sektiota, koska se pelottaa alatiesynnytystä enempi.

[Nana]

Mä en varsinaisesti ajattele pelkääväni, mutta jossain syvällä on sellainen "tätä lasta ei ole vielä annettu meille". Eli että en suhtaudu lapsen tuloon kuin itsestään selvyyteen. Tämä näkyy kummallisina juttuina kuten, että sairaskuluvakuutuksen maksoin vasta eräpäivänä, vaikka yleensä maksan kaikki heti laskujen tullessa. Ikään kuin, että silloin raskaus on mahdollisimman pitkällä. Töissä vasta viikkoa ennen äitiysloman alkua poistin kutsuja kokouksiin, jotka ovat äitiysloman aikana. Ikään kuin, että jos lapselle kävisikin jotain ja joutuisin jatkamaan töissä. Kuitenkin olen ollut aika fatalisti raskauden aikana tyyliin "näillä viikoilla sikiöllä on joko kaikki hyvin tai sitten ei, ei sille voi tehdä mitään". En myöskään pelkää ennenaikaista synnytystä, harjoitussupistuksia tms. Tavallaan uskon, että kaikki menee hyvin. Toisaalta mulla on tosiaan vähän fatalistiset ajatukset, eli turha hysterisoida, joko kaikki menee hyvin tai sitten ei ja jälkimmäisessä tilanteessa huomaan varmasti riittävän ajoissa, vaikka en hysterisoisikaan. Sinänsä koen tämän ihan luonnollisena ja väitän olevani rauhallisempi odottaja kuin moni muu.

Tämä oli hyvä topic, jäin jotenkin mietiskelemään aihetta omalta osaltani.