Tämä onkin aika vaikea asia mitä pohdin itsekin pitkään. Omat lapset aloitti päiväkodissa elokuussa kun menin töihin. Tämän meidän alueen pph:t ei kyllä mua innostaneet laittaa lapsia jollekin heistä hoitoon. Olen asunut tässä kaupungisosassa yli 20vuotta ja tunnen monen hoitajan kerhoista ja lapsuudesta asti. Yksi hoitaja olisi ollut erinomainen mutta hän jäi eläkkeelle kesällä. Ryhmiksiä ei tässä lähellä ole joten sekään vaihtoehto ei sopinut meille. Päiväkoti siis oli paras vaihtoehto.
Päiväkori johon olen ajatellut lapset jouduttiin sulkemaan teveyssyistä ja uudet tilat saivat liian kaukaa meistä. Meillä on vain yksi auto ja mies joutuu joko viemään tai hakemaan tytöt kävellen. Toisessa päiväkodissa ei ole eskareita ollenkaan ja meillähän se on tarpeen. Lapset aloitti isossa päiväkodissa josa itse olen ollut opiskelijana harjottelussa. Kiva paikka mutta vähän mietitytti sen uusi toimintatapa..
Päiväkodissa kun ei ole ryhmiä ollenkaan.

Kaikki lapset saavat siis itse päättää osaksi missä haluavat leikkiä olla. Itse päiväkodissa töissä olevana se hirvitti aika paljonkin miten lapset sopeutuu. lapsia on kuitenkin vajaa 100 tuossa talossa. Kävimme tutustumassa kesällä ja hyvä kuva jäi. Kaikki kolme tyttöä sai lokeropaikat samasta eteisestä

Aamun saavat aloittaa joko yhdessä tai sitten menä omiin puuhiin. Tykkäämme kovasti tästä, tytöt menee mielellään hoitoon, saavat toisistaan turvaa.

Eskarilainen kyllä jo nykyään katoaa samantien eskaritiloihin jotka sijaitsee toisessa päässä taloa. Pienemmät menevät yhdessä tutkimaan leikkejä.
Päiväkodissa toimitaan pienryhmissä, meidän tytöt pääsi samaan ryhmään. Aamupäivällä ollaan oman ryhmän kanssa ja iltapäivällä saavat puuhata mitä haluavat. Päivunia ei kumpikaan nuku, keskimmäinen tyttö ei ole ikinä hoidossa edes mennyt sänkyyn ja nuorimmainenkin tässä syksyn aikana jätti unet väliin. Menevät ruokailun jälkeen satuhetkelle ja siitä rauhallisiin leikkeihin. Tytöille on ns. omat hoitajat jotka hoitaa vasut ja heidän kanssaan tehdään eniten yhteistyötä kodin ja hoidon välillä.
Ainoa miinus tuossa on se että kulkeeko informaatio kaikille hoitajille jotka minun lasta päivän aikana hoitaa. Kuka siellä tietää lapsen päivästä.. Eskariinkin olen ollut tyytyväinen. Aina jostain asiasta vähän tulee sanottua ja harmittaa mutta ne on onneksi pientä. lapset tykkää joka aamu mennä ja ovat kotona hyväntuulisia hoidon jälkeen. Kerran nuorimmainen jäi itkemään.
Itse olen töissä päiväkodissa sellaisessa ryhmässä jossa on pph:n varalapsia. Meille tulee lapset jos hoitaja sairastuu tai hoitajan lapset sairastuu tai lomien takia. Joskus aamulla klo 6.30 on tulossa yksi varalapsi ja klo 8 heitä onkin 11. Aika haastavaa mutta lapsille rankkaa kun hoitajat vieraita ja saattaa olla että kaikki lapsetkin on vieraita. Olemme kyllä jo monen varalapsen kanssa niin tuttuja että lapset mielellään meille tulee hoitoon. Onneksi on se sama varahoito eikä se vaihdu joka kerralla. Henkilökuntaa meillä piisaa kyllä, nyt tällä hetkellä varahoitoryhmässä on 4 kasvattajaa. Lapsia keskimäärin varahoidossa on 7 että aika hyvä tilanne verrattuna muihin ryhmiin
