kotipiha.foorumit.fi

Miten reagoisit ja toimisit, jos oma lapsesi puhuisi kotona, ettei hänellä ole kavereita koulussa tai että häntä syrjitään tai kiusataan? Entä jos oma lapsesi olisikin kiusaamassa toisia? Mikä on mielestäsi lasten luonnollista nahinointia, mihin pitää sinun käsityksesi mukaan aikuisen puuttua?

Vaikeita asioita. Jos on kyse ihan pienestä koululaisesta, keskustelisin hänen kanssaan melko tarkkaan, että on oikeasti kyse ns. kiusaamisesta. Vilkas mielikuvitus ja rajallinen pettymyksen sietokyky voivat myös tehdä tehtävänsä. Mutta jos lapsi kokee tilanteen kiusaamisena ja se jatkuu, ottaisin yhteyttä opeen. Kyllä melko puusilmä pitää olla, etteikö olis mitään huomannut. Tarvittaessa kolmikantakeskustelu koululla ope-kiusaaja-kiusattu. Lapset tietty vanhempineen.

Mutta periaatteessa olen sitä mieltä, että ollaan kaikkien kaveri. Kaikkien kanssa ei tarvii aina leikkiä, mutta ketään ei saa jättää systemaattisesti leikin ulkopuolelle. Kehoitan usein miettimään, miltä itsestä tuntuisi, jos joku sanoo, ettei halua leikkiä. Lapselle, joka sanoo, että kiusataan, kysyisin, että onko kysynyt pääseekö mukaan leikkiin. Ujommat lapset eivät välttämättä mene leikkiin kovin aktiivisesti mukaan ja voivat kokea tilanteen syrjivänä. Ja jos lapseni on sanonut, että jotakin tavaraa on haukuttu, en käske ainakaan haukkumaan hänen tavaroita, jos joku on lyönyt, en kehoita lyömään takas (niin kuin valitettavasti jo päiväkoti-iässä vanhempien suusta kuulin) vaan kertomaan aikuiselle, jos on kerrottavaa ja aikuiset selvittävät asioita. Ja joka tilanteessa kuin on luontevaa (tavallisessa arjessa) korostan, että ihmiset ovat erilaisia. Heillä on erilaisia tapoja, vaatteita, puhuvat eri tavalla, perheiden tavat vaihtelevat, he osaavat eri asioita (yksi on hyvä yhdessä asiassa, toinen toisessa) jne.

Jos lapseni olisi pomottava ja määräilevä (niin kuin esikoiseni joskus), keskustelen asiasta ja kehoitan miettimään miltä tuntuu, kun joku määräilee eikä leikin kulkua sovita yhdessä. Aika pian lapsi huomaa, että sovussa on kivempaa ja muut innostuvat leikistä enempi, jos hekin saavat sen rakentamiseen ja kulkuun osallistua.

Mä en puutu meidän 7- ja 5-vuotiaiden veljesten nahisteluun, jos ovat tasavertaisia. Mutta jos toinen on selvästi alakynnessä, puutun tilanteeseen. Fyysisesti kehenkään ei kosketa, nimittelyä en salli jne.

No kun oli tilanne jolloin esikoinen - kolmannella - valitteli että ei oo kavereita ja aina jätetään porukoista ulos, otin asian puheeksi opettajan kanssa (en muista tarkemmin) ja sovittiin, että opettaja ottaa asian luokassa esille yleisellä tasolla ja itse rohkaisen lasta tekemään itsekin aloitteen että pääseekö mukaan. En sitten tiedä liittyykö siihen, mutta kyllä niitä kavereita rupesi löytymäänkin, ainakin meillä niitä joitakin kävi aika usein silloin