Sivu 1/1

Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 26 Elo 2011, 17:44
Kirjoittaja Sannie
Ilmeisesti minutkin voi nyt sitten virallisesti luokitella lapsettomaksi...

Tämä oli kova paikka minulle ja avomiehelleni. En ole vielä täysin sisäistänyt kaikkea. Toiveita, haaveita ja yritystä takana 1,5 vuotta ja kovien kipujen sekä ikävien vuotohäiriöiden seurauksena kävin gynellä työterveyshuollon kautta. Siellä selvisi, että minulla on ikävässä paikassa myooma, joka vaikuttaneen raskautumiseen. Lisäksi gyne löysi vahvoja viitteitä endometrioosista ja viitteitä monirakkulaisista munasarjoista. Tuo kaikki romutti maailmani hetkeksi. Nyt ensimmäisenä askeleena sain lähetteen sairaalaan myooman poistoon ja gyne vinkkasi, että minun tulee vahvasti vaatia sairaalassa jatkoa näille lapsettomuustutkimuksille ja sille, että pääsisimme avomieheni kanssa eteenpäin tilanteemme kanssa.

Vielä toistaiseksi olen aika murtunut näiden uutisten johdosta ja yritän sulatella saamiani tietoja. Gyne sanoi, että minun ei tulisi kuitenkaan menettää toivoani enkä aiokaan. Mutta harmittaahan tämä kaikki. Ja kovasti! Tuntuu, että niin moni asia on nyt raskautumista vastaan. Pitänee kuitenkin toivoa, että myooman poisto itsessään toisi jo jotain valoa tunnelin päähän.

Millaisia diagnooseja teillä muilla on lapsettomuuden syynä? Koostuvatko useista asioista vai onko vain yksi selkeä syy löytynyt? Tai onko syytä löydetty ollenkaan?

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 26 Elo 2011, 20:39
Kirjoittaja leppis
Meillä ei syytä koskaan löytynyt. Kolme vuotta yritimme ominemme ja ensimmäisessä ivf:ssä maljalla ollessa yksikään 10 munasolusta ei hedelmöittynyt. Sen perään tehtiin icsi (mikrohedelmöitys) ja kaikki 10 munasolua hedelmöittyivät ja olivat käyttö/pakastuskelpoisia. Eli ongelma oli jossain siinä mutta kukaan ei ole osannut sanoa tarkkaa syytä. Kaksi tyttöämme ovat siis tästä satsista pakkasalkoina siirrettyinä. Kaiken tämän jälkeen kuitenkin poikamme ilmoitti tulostaan täysin luomusti. Kaikilla kaksi vuotta ikäeroa ja kyllä olen saannut useamman kerran kuulla kuin hyvin suunniteltu kun lapsilla samaan aikaan synttärit ja sopiva ikäero tms..no aika usein olen kyllä korjannut kuinka asianlaita oikeastaan on :heart: Neljäskin on saannut tulla jos on tullakseen mutta eipä ole näkynyt...mutta näinkin on todella hyvä

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 26 Elo 2011, 22:12
Kirjoittaja hellikki
Meillä oli yksi selkee syy ja toinen vaikeuttava syy. PAinavin syy oli miehen sperma jossa oli kaikki mahdolliset viat. No onneks kuitenkin eläviä siittiöitä löyty sen verran että ICSI onnistui. Vaikeuttava seikka on mun pco-tyyppiset munasarjat ja ennen raskautta olematon kuukautiskierto ja ovuloimattomuus. Mutta onneks hoidot toi apua ja nyt on noi ihanat kaksostytöt.

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 27 Elo 2011, 15:36
Kirjoittaja Tittelintuure
Tuba factor, eli piuhat poissa pelistä. IVF siis ainoa keino saada jälkikasvua.

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 28 Elo 2011, 10:12
Kirjoittaja Eliza
Meillä selkeä syy, joka on miehen spermassa. Hyvä, kun löytyy tarpeeks siittiöitä tehdä ICSI. Meille siis kirjaimellisesti tehdään lapsia (vaikkakin laboratoriossa).

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 28 Elo 2011, 10:18
Kirjoittaja Meritähti
Olen varmaan aika vähemmistöä, kun meillä ei ole edes tutkittu, miksi raskautuminen kestää. Tosin viime vuoden puolella kävin gynellä sietämättömien kipujen vuoksi ja ilmeisesti endometrioosi siellä jyllää. En kuitenkaan usko, että se on ainoa syy.

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 29 Elo 2011, 19:29
Kirjoittaja Noora
Mulla myös tubaperäinen syy, koko alavatsa on täynnä kiinnikkeitä (ilmeisesti lapsuuden umpparileikkauksen takia) ja tubat tukossa. Tai sitten eivät, yksi luomuraskaus (keskeytyi 6+0) on takana. Kolme IVF-hoitoa ja useita PASeja ollaan käyty, tuloksena kaksi ihanaa poikaa ja kolme keskeytynyttä/kemiallista raskautta. Kolmas on vielä haaveissa, pakkasessa yksi top-alkio odottaa, mutta luomuillaan vielä tovi.

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 30 Elo 2011, 12:53
Kirjoittaja minttu-maaria
Meillä syynä mun PCOS ja siitä seuraavat hormonihäiriöt, ovuloimattomuus sekä lähes täydellinen kuukautiskierrron puute.

Nyt vuosia diagnoosin jälkeen elämäämme sulostuttaa kaksi ihanaa valonpisaraa; IVF-alkuinen isoveli ja PAS-alkuinen pikkuveli. Vielä olisi alkioita pakkasessa Saas nähdä sulatetaanko enää koskaan.. mies ainakin tässä vaiheessa näyttää jyrkkää punaista idealle.

Tsemppiä ja rutistuksia kaikille vielä omassa suossaan painiville :hali:

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 31 Elo 2011, 19:44
Kirjoittaja leppäkerttu
Kuuden vuoden odotus palkittiin "ylläriluomuplusalla" ja tässä nyt neljännellä kuulla raskaillaan. Kevään IVF meni kesken heti alkuunsa eikä lapsettomuuteen mitään syytä löytynyt kummastakaan.

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 02 Syys 2011, 22:05
Kirjoittaja Meea
Meillä syynä lapsettomuuteen ovat toistuvat keskenmenot. Raskaaksi kyllä tullaan, mutta kun ei kestä niin ei kestä. Syitä on tutkittu, mut mitään yhtä, kaikkia keskenmenoja selittävää tekijää ei ole löydetty.

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 20 Syys 2011, 19:33
Kirjoittaja Carita
Meillä syynä oli miehen oligoasthenoteratozoospermia (=siittiöitä liian vähän, 100% epämuodostuneita ja valtaosa liikkumattomia / paikallaan häntää heiluttavia), mun PCOS sekä vielä mun endometrioosi. Hoitoja tehtiin kaikkiaan kaksi ICSI:ä ja niistä kolme PAS:ia. Kaikilla kerroilla päästiin siirtoon. Pakkasessa olisi vielä yksi alkio, mutta sen annamme tieteen käyttöön eli lapsiluku on nyt täynnä.

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 23 Syys 2011, 21:19
Kirjoittaja Minzu
Hei kaikille,

joku saattaakin muistaa minut vanhalta kotipihalta - tänne taas veri vetää, kun vauvakuumeilu ja sitä myötä lapsettomuus ovat jälleen tulleet ajankohtaiseksi. Minulla on taustalla jo lapsettomuustutkimukset ja IVF-hoitoon astikin päästiin ex-mieheni kanssa, ennen kuin tuli ero... Takana myös yksi keskenmeno tuolta ajalta. Nyttemmin olen onnellisesti uusissa naimisissa :heart: ja lapsikin olisi niin kovin tervetullut. Yritystä ei uuden mieheni kanssa ole vielä kovin kauan takana, mutta taustastani johtuen lasken itseni edelleen lapsettomaksi - enkä suuria odotuksia luomuraskaudesta elättele.

..ja niihin lapsettomuuden syihin sitten. Minulla on endometrioosi - oikeassa munasarjassa on endometriooma joka ultrassakin näkyy ja toinen munatorvi minulla on myös todennäköisesti juuri endometrioosin takia tukossa. Lapsettomuushoidot eivät meillä ihan vielä ole ajankohtaisia - vaikkakin olen ajatellut että ei ihan vuotta odotella, kun kerran tausta on mitä on. Eli ensi keväänä kenties sitten...kunhan saa rahaa ja rohkeutta kerättyä, edellisestä IVF-hoidosta jäi pieniä traumoja, kun munasolujen keräys oli tosi kivuliasta ja sitten vielä jouduin hyperin takia viikoksi sairaalaan. Tällä kertaa toiveissa olisi kyllä päästä yksityiselle puolelle hoitoihin.

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 23 Syys 2011, 22:03
Kirjoittaja hellikki
MINZU :heart: Tää menee niin aiheen ohi, mutta ihanaa ku olet täällä! Mä hukkasin sun blogin osoitteen jo kauan sitten mut olet ollut ajatuksissa. Ja onnea uudesta avioliitosta! :heart: Toivottavasti alat pitää vaikka päiväkirjaa!

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 01 Loka 2011, 21:16
Kirjoittaja Tittelintuure
Oi kun kiva nähdä tuttuja nickejä... Minzu! :heart:

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 17 Loka 2011, 17:25
Kirjoittaja Sannie
Kiitos kaikille kommenteistanne!

Kaksi kuukautta ensimmäisestä diagnoosista takana ja lapsettomuuden syiden selvittely/vahvistus jatkuu. Meillä on näiden kahden kuukauden aikana siis selvinnyt se, että miehen sperma on riittävän hyvä (toki olisi voinut olla parempi - mutta lääkärin sanoin "ei ole este luomuraskauteen"). Vika on siis mitä todennäköisimmin kokonaan minussa.

Myooma paikallistettu kahteen kertaan. Endometrioosiepäily vahvana. Labrakokeilla on katsottu, että prolaktiini ja progesteroni ovat ok. Samoin kilpirauhasarvot.

Joulukuussa olen menossa myooman "poistoon" eli hysteroskopia on edessä. Samalla tsekataan tuota mahdollista endoa laparoskopian avulla. Joulukuun jälkeen selvinnee se, että onko edessä hetken tauko luomuraskautta metsästäen vaiko tuleeko eteen heti mahdolliset lapsettomuushoidot.

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 17 Joulu 2011, 13:59
Kirjoittaja Sannie
Hystero- ja laparoskopia takana. Myomaa ei saatu kokonaan poistettua. Suoranaisia endopesäkkeitä ei löytynyt, mutta endoon viittaavaa ärtyneisyyttä oli havaittavissa. Diagnoosina "määrittämätön naisen hedelmättömyys" :eikä: . Jatkosuunnitelmana on se, että miehelle tehdään vielä hormonikokeita (en tiedä tarkemmin, että mitä??) ja sen jälkeen olisi mahdollisesti edessä IUI (ainakin kertaalleen). Mutta katsotaan nyt, että mihin tässä mennään.

Olen vain miettinyt, että mahtaakohan palstalla olla muita lapsettomuushoitoihin menijöitä (klubin perustamista mietin :hmm: ).

Re: Lapsettomuuden syyt

ViestiLähetetty: 22 Maalis 2012, 12:35
Kirjoittaja palindromi
Heipä!
Meillä taustalla selittämätön sekundäärinen lapsettomuus, miehellä kaikki ok (hällä ei ennestään lapsia) ja mulla kaikki hienosti myöskin ja kaksi luomulasta olen tehnytkin (joista toinen sai alkunsa ehkäisystä huolimatta). Yritystä meillä on jo ollut reilu kaksi vuotta ja tuloksena yksi plussa joka osottautui kohdunulkoiseksi.
Nyt olen yhden kierron clomeja napsinut. Edellisessä luomukierrossa ovuloin ja saas nähdä mitä tästä seuraa. Oviksen kai tunsin, olin niin kipeä että käveleminen oli hankalaa, siitä jäänteenä vihlaisuja molemmilla puolilla alavatsaa.
KP nyt kai 17/28... yksi piinaviikko siis vielä edessä :häh: