Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

Odotukset ja toiveet. Valmistautuminen. Palautuminen synnytyksen jälkeen.
Alueen säännöt
Synnytys ja lapsivuodeaika on osio, jossa pohditaan synnytystä ja sen mukanaan tuomia muutoksia ennen ja jälkeen lapsen syntymän. Aihealueen ulkopuolinen keskustelu on kiellettyä. Aihealueen ulkopuoliset viestit poistetaan tai siirretään niille kuuluvaan paikkaan.

OHJEET

Tarkista ennen uuden ketjun aloittamista, onko aiheesta jo olemassa ketju tai kuuluuko aihe johonkin muuhun ketjuun.
Otsikoi viestisi mahdollisimman tarkasti ja selkeästi. Moderaattorit voivat tarkentaa otsikointia tarvittaessa.
Pysy viestiketjun aloittajan määrittelemässä aiheessa.

Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Carita » 10 Loka 2011, 11:58

Ihan mielenkiinnosta kyselen tätä, koska mulla esikoisen kanssa imetys kesti 5kk ja menkat tulivat noin 8kk synnytyksen jälkeen. Nyt sitten tuossa pari viikkoa sitten maanantaina kävi niin, että jo reilusti hiipumassa ollut jälkivuoto runsastui ja muuttui selkeästi kirkkaanpunaiseksi. Synnytyksestä tuolloin siis vajaa 6vkoa. Vuoto loppui 5pv jälkeen ja sen jälkeen ei ole mitään tullut. Nyt sitten viikonloppuna 13pv vuodon alkamisen jälkeen tuli voimakkaita vasemman puolen alavatsakipuja ja oletan sen olevan oviskipua, koska oli niin osuvaan aikaan... mulla ei ole koskaan tiettävästi ollut ovulaatiota ilman ylimääräsiä hormoneita ja siksi en ole tuosta nytkään varma. Odottelen siis nyt pari viikkoa ja katsotaan, että alkoiko tällä tokalla kertaa menkat tosiaan jo 6vkoa synnytyksen jälkeen :häh: Ja siis ihan täysimetyksellä mennään eli siksikin olen hämilläni...
Äiti ja isi '81
PAS-poika 01/08
PAS-tyttö 08/11

Kotimatkalla Hailuotoon -julkinen blogi
Avatar
Carita
 
Viestit: 109
Liittynyt: 13 Syys 2011, 12:56
Paikkakunta: Vantaa

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja murmelinda » 11 Loka 2011, 14:44

Molemmilla kerroilla imetin intensiivisesti ja pitkään. Kuukautiset alkoivat silti kummallakin kerralla tasan 5,5kk synnytyksestä, suunnilleen samoihin aikoihin kun ekat hampaatkin tulivat.
murmelinda
 

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Rillamarilla » 11 Loka 2011, 20:50

Mulla alkoi poikien syntymän jälkeen 5 viikkoa synnytyksen jälkeen menkat. Kyllä otti päähän, kuvittelin että oisin saanut olla pidempään rauhassa niiltä.

Tytön syntymän jälkeen meni hiukan pidempään, oiskohan tyttö ollut pari-kolme kuukautta kun menkat alkoivat.

Osaimetys kaikkien kolmen kanssa.
isoveikka 10/01, pikkuveikka 04/05 ja pikkusisko 06/10
Rillamarilla
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 1367
Liittynyt: 14 Elo 2011, 22:10

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Louhos » 11 Loka 2011, 20:58

Muistelisin, että kaikkien kanssa siinä puolen vuoden huitteilla (voi mennä ulkomuistista toki paljon metsäänkin.) Ainakin nyt vikalla kerralla puolen vuoden kohdalla, lähes päivälleen. Ja kaikkien kanssa täysimetys puolivuotiaaksi, osittaista yli vuosikkaaksi.

Mutta tuollainen samantapainen "nytkö ne alkaa" mulla oli ainakin toisen kanssa. Pelkäsin menkkojen alkavan tosi varhain, mutta olikin jo innostunut jälkivuoto tai sitten yksi menkkakerta ja seuraavaan meni kuukausia.
Uusperheen äiti. Biologiset lapset 3/04, 2/06, 8/10 sekä 3/12
Avatar
Louhos
Admin
Admin
 
Viestit: 2482
Liittynyt: 14 Elo 2011, 20:34

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Nana » 13 Loka 2011, 20:47

Mulla alkoi menkat n. vuoden päästä synnytyksestä. N. 11,5 kk päästä synnytyksestä aloin olla päivät pois lapsen luota ja tämä päivittäinen imetystauko varmaankin sai sitten aikaan hormonitoiminnan uudelleenkäynnistymisen.
minä -83 Kuva mieheni & neidit -06 & -12
Nana
 
Viestit: 201
Liittynyt: 27 Elo 2011, 09:03

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Carita » 20 Loka 2011, 15:23

Noniin, jatkampa itse vielä... elikkä jos lasken kierronpäivät tuosta uudesta vuodosta, niin kp23 vaihtui kp1:ksi - toisin sanoen mulla tosiaan alkoi menkat vajaa 6vkoa synnytyksestä :twisted: :twisted: :twisted: Tänään siis sen mukaan menossa kp3. :grr:
Äiti ja isi '81
PAS-poika 01/08
PAS-tyttö 08/11

Kotimatkalla Hailuotoon -julkinen blogi
Avatar
Carita
 
Viestit: 109
Liittynyt: 13 Syys 2011, 12:56
Paikkakunta: Vantaa

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja minttu-maaria » 21 Loka 2011, 21:36

Esikoisesta kierto ei alkanut kun hormoniavusteisesti Nasun ollessa 1v 3kk?? Tarkkaa aikaa en muista mutta lapsettomuushoitoa varten piti kierto käynnistellä. Täysimetystä 6kk ja osittaista 1v2kk.

Tokasta alkoi itsestään Sisun ollessa 1v 3kk. Imetys oli osittaisena mukana kuvioissa. Täysimetystä 5,5kk.

Mulla taustalla tosin PCOS joka sotkee noita kiertoja muutenkin.
IVF-isoveli 2/08 & PAS-pikkuveli 5/10
Neiti Kesäheinän LA 21.10.14
minttu-maaria
 
Viestit: 75
Liittynyt: 25 Elo 2011, 23:16

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Carita » 27 Loka 2011, 20:27

minttu-maaria kirjoitti:Mulla taustalla tosin PCOS joka sotkee noita kiertoja muutenkin.


Mulla myös. Samoin endometrioosi. Luulen, että nämä vuodot on jälkimmäisen tekosia, sillä pieniä viitteitä kivuistakin on jo tullut :twisted:
Nyt vuotelen ihan miten sattuu. Siis kun kirjoitin viime viestin, että olis kp3, niin siitä ei kyl ota selvää oliko se sitä vai ei. Vuoto loppui oletettuna kp5:na, mutta alkoi tänään (kp10 tai kp33) uudelleen. Tuo viiden päivän vuoto oli niukkaa, samoin se on sitä nyt. Ennen raskautta vuosin lähes aina kuin päätön härkä.
Äiti ja isi '81
PAS-poika 01/08
PAS-tyttö 08/11

Kotimatkalla Hailuotoon -julkinen blogi
Avatar
Carita
 
Viestit: 109
Liittynyt: 13 Syys 2011, 12:56
Paikkakunta: Vantaa

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja vesseli » 31 Loka 2011, 23:38

iso hali Carita :hali: :hali:

mulla alkoi Epelistä 5.5kk ja Typystä 6kk eli molemmista alkoi 2vkoa sen jälkeen kun imetys loppui ja molemmat lopettivat tissittelyn ite, että oliskos ollut menkkojen alkamisesta johtuva loppu. Vesselin menetyksen jälkeen tais mennä jälkivuodon loputtua alle kk kun menkat alkoivat. Katotaan miten käy tällä kertaa..

Kyllä aika oudolta tuntuu että menkat alkais jo noin pian synnytyksestä..pitäiskö käyä näytillä että onko kaikki menny varmasti kunnolla kii synnytyksen jälkeen vai vieläkö siellä joku repeämä sun muu mitä sulla synnytykses kävi aiheuttaa tuota outoa vuotelua. tsemppiä
Vesseliangelboy 07/06 (rv22+3), Epeli 09/07, Typy 04/09,Hulda11/11
vesseli
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 139
Liittynyt: 27 Elo 2011, 00:54

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Carita » 01 Marras 2011, 20:56

vesseli kirjoitti:Kyllä aika oudolta tuntuu että menkat alkais jo noin pian synnytyksestä..pitäiskö käyä näytillä että onko kaikki menny varmasti kunnolla kii synnytyksen jälkeen vai vieläkö siellä joku repeämä sun muu mitä sulla synnytykses kävi aiheuttaa tuota outoa vuotelua. tsemppiä


Kiitos :hali: Munkin mielestä tuo on outoa, varsinkin, kun ihan täysimetyksellä mennään. Nytkin edelleen tulee värillistä valkkaria eli ei tuosta kyllä selvää ota. Mutta, mutta. Mähän en revennyt lainkaan (no, pari kosmeettista pintanaarmua tuli), mutta tosiaan se istukkahan jumittui... no, se saatiin kyllä ultran mukaan ehjänä pois ja sitten vielä kaavittiinkin pari kertaa, kun aina vaan vuosin. Mutta tämä kaikki tapahtu sillon heti synnytysyönä. Äh, ei näistä tiedä :huh:
Äiti ja isi '81
PAS-poika 01/08
PAS-tyttö 08/11

Kotimatkalla Hailuotoon -julkinen blogi
Avatar
Carita
 
Viestit: 109
Liittynyt: 13 Syys 2011, 12:56
Paikkakunta: Vantaa

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja vuorenpeikko » 04 Marras 2011, 09:04

Mulla alkoi esikoisen synnytyksen jälkeen menkat 7 viikkoa synnytyksestä täysimetyksestä huolimatta. Ei, se ei ollut kivaa.
vuorenpeikko
 
Viestit: 23
Liittynyt: 26 Elo 2011, 10:04

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja uuniperuna » 06 Marras 2011, 03:16

Molemmilla ekat kuukautiset tuli tasan kuukausi yösyöttöjen lopettamisen jälkeen :) eli ensimmäinen oli 9kk ja toinen 1V 5kk :love:
uuniperuna
 
Viestit: 16
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:57

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Manteli » 06 Marras 2011, 23:51

Täysimetin 5kk ja kokonaisuudessa imetin molempia 1v 4kk... Esikoisesta kuukautiset alkoivat pari kuukautta synnytyksestä, kuopuksesta 7 viikon päästä... :pauka:
Viimeksi muokannut Manteli päivämäärä 09 Joulu 2011, 16:17, muokattu yhteensä 1 kerran
Manteli
 

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Tatsku » 09 Marras 2011, 12:33

Esikoisesta alkoi jo 5 kk , kakkosesta 10 kk ja kolmosesta vuosi synnytyksen jälkeen. Kaikkia on täysimetetty 5,5 kk.
Tatsku
 

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Volume » 16 Tammi 2012, 21:44

12 kk synnytyksestä. Täysimetystä 4 kk osittaista siihen 12 kk.

Ensimmäisen kohdalla osittaisimetystä 7 kk ja silloin kuukaitiset alkoivat noin 9 kk synnytyksestä
Volume
 
Viestit: 50
Liittynyt: 15 Tammi 2012, 21:19

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Lara » 01 Heinä 2012, 07:22

Täysimetyksellä mentiin ensimmäinen puoli vuotta, mutta kuukautiset alkoi 4 vkoa synnytyksestä ja jatkuivat säännöllisinä koko imetysajan. :grr:
Poika 07/07, LA 02/13
Lara
 
Viestit: 20
Liittynyt: 30 Kesä 2012, 21:21

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Koritsi » 04 Heinä 2012, 21:46

Esikon jälkeen tais menkat alkaa parin kuukauden kuluttua sektiosta. Osittaisimetin esikkoa koko ajan. Tokan kans menkat alko 10kk synnytyksestä ja imetin kakkosta 13,5kk. Kolmosen kans menkat alko 8vko synnytyksestä, samana päivän oli jälkitarkastus ja kierukan laitto. Kolmosta imetin myös noin 13,5kk. Kolmosen kans todella tympäs menkat, kun jälkivuoto oli loppunut kokonaan noin viikkoa aikaisemmin ja sitten alko menkat. Tosin, menkkojen alkaminen sitten helpotti kierukan laittamista, eikä se tuntunut niin yhtään missään.
Neiti 2006, Poitsu 2008, Typsy 2010
Koritsi
 
Viestit: 96
Liittynyt: 26 Elo 2011, 08:20

Re: Milloin ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen?

ViestiKirjoittaja Eleia » 29 Heinä 2012, 16:40

Miulla alkoi esikoisen jälkeen tasan neljä viikkoa synnytyksestä ja sen jälkeen ekaa kertaa elämässäni olivat säännölliset. Imetystä oli 90-prosenttisesti. Myös muiden kohdalla on alkaneet 2-3 kuukautta synnytyksen jälkeen, vaikka olisi ollut täysimetyksellä.
p'99 t'o2 p'o4 p'o7 t'o8

km. 1/13
+ 12/13
Avatar
Eleia
 
Viestit: 34
Liittynyt: 29 Heinä 2012, 15:57


Paluu Synnytys ja lapsivuodeaika

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron